Kodin uudelleen sisustaminen

Kodin merkitystä elämässämme on vaikea yliarvioida. Vietämme sängyssä tuhansia tunteja nukkuen, sohvalla saattaa kulua joka päivä tunteja ruudun tai kirjan ääressä, ja keittiössä laitetaan useita aterioita päivässä. Juuri sen takia että koti on niin tuttu, sen ulkoasuun helposti turtuu. Voi olla, että koti on alunperinkin sisustettu vähän niin ja näin tutuilta saaduilla huonekaluilla ja vanhempien vanhoilla ylijäämätekstiileillä. Tai sitten kodin sisustus tehtiin huolella ja harkiten, mutta aika on kulunut 2000-luvun alun tyylin ohi, ja nyt koti näyttää menneisyyteen juuttuneelta. Oli miten oli, jossain vaiheessa aina tulee vastaan aika jolloin joko muutama huone tai koko koti on sisustettava uudelleen.

Kodin uudelleen sisustamisen suunnitteleminen

Jos siis ryhtyy sisustamaan kotia uudelleen, kuinka aloittaa projekti? Hyvä pohjatyö ja suunnittelu on kaiken A ja O. Ensin täytyy valita projektin suuruus: laitetaanko esimerkiksi koko keittiö uusiksi kaappeja ja kodinkoneita myöten, vai riittääkö kaappien maalaaminen ja uudet tekstiilit. Nämä päätökset kannattaa tehdä samalla kun budjetti, joka voi olla jo olemassa, tai sitten se määrittelee paljonko projektia varten täytyy ottaa lainaa tai säästää.

Seuraava kysymys on minkälaista tyyliä kaipaa, mitkä vanhoista huonekaluista ja sisustuksesta tulevat jäämään, ja kuinka sovittaa ne uusiin hankintoihin. Huonekalujen ja tyylien yhdistäminen on hauskaa, ja inspiraatiota löytyy helposti netistä sisustamiseen erikoistuneilta sivuilta. Tyylin suunnittelemiseen kannattaa varata aikaa, ja tehdä itselle joko digitaalinen tai fyysinen mood board johon kerätään ideoita ja joka auttaa visualisoimaan lopputulosta. Huonekalu- ja sisustusliikkeiden valikoimien huolellinen selaaminen auttaa alkuun ja antaa hyvän käsityksen niin hinnoista kuin siitä mitä kaikkea on saatavilla. Loppujen lopuksi kodin uudelleen sisustamiseen pätevät samat neuvot kuin uuden kodin sisustamiseen, eli ennen kaikkea kannattaa harjoittaa malttia ja varata projektiin tarpeeksi aikaa.

Kuinka rahoittaa kodin uusi sisustus

On helpompaa ja käytännöllisempää sisustaa koti kerralla uudestaan, mutta ongelma on projektin rahoittaminen. Huonekalut, maalit, tekstiilit ja mahdolliset pintaremontit tulevat kalliiksi kun ne joutuu ostamaan kaikki kerralla. Budjetti kannattaa miettiä huolella etukäteen ja jättää hieman lisävaraa yllättävien kustannuksien takia. Lainan otto on yksi mahdollisuus, jos pankissa ei satu olemaan säästöjä. Jos lainojen kerääntyminen ahdistaa koska usean lainan takaisinmaksu tuntuu liian monimutkaiselta, lainojen yhdistäminen helpottaa elämää ja auttaa pysymään kärryillä omista raha-asioista. lainojen yhdistäminen yhdeksi isommaksi lainaksi on nykyisin todella helppoa, ja lainatarjouksia voi selata netissä.

Sisustusprojektia varten voi myös alkaa säästää vaikkapa erilliselle tilille. Säästäminen on näin helpompaa, koska näkee konkreettisesti paljonko rahaa kertyy, ja summan kasvaminen motivoittaa säästämään entisestään. Pienillä teoilla voi jo alkaa säästää paljon, esimerkiksi olemalla ostamatta take away -kahveja kalliista kahviloista, laittamalla enemmän ruokaa einesten syömisten sijaan, tai menemällä vähemmän ravintoloihin tai baareihin. Myös esimerkiksi useamman streaming-palvelun maksaminen syö kymmeniä euroja kuussa, ja niistä luopumalla puolessa vuodessa on tienannut jo uuden sohvan. Huonekalut ja muut kodin tarpeet saattavat vaikuttaa kalliilta, mutta loppujen lopuksi niitä käytetään helposti vuosikymmeniä. Joten jos ajatellaan niiden hintaa per kuukausi suhteessa esimerkiksi ruokaan ja viihteeseen, ne ovat lopulta todella edullisia. Sen takia kodin sisustamisen budjetista ei kannata liikaa tinkiä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *