Asutko puisessa talossa vai haaveiletko kenties sellaisen hankkimisesta lähitulevaisuuden aikana? Moni suomalainen haaveilee ikiomasta puisesta torpasta joko kokoaikaisena kotina tai sitten ainakin mökkinä, ja mikään ei hengikään paremmin suomalaista kulttuuria kuin kunnon puutalo. Puisella omakotitalolla on monia hyviä puolia, kuten varmasti jokaisen kaupunkiasumiseen tottuneen arvostama yksityisyys. Omakotitalossa ei tarvitse miettiä, kuinka kovaa ja millä jalan osalla kävelee, mihin aikaan tulee kotiin ja mihin aikaan käy vessassa, vaan elämisen ääniä saa tulla vapaasti ja omassa kodissaan voi tehdä mitä lystää. Puisen omakotitalon eteen joutuu kuitenkin jossain määrin tekemään enemmän työtä esimerkiksi ylläpidon kannalta.
Uusi maali piristää talon ilmettä
Silloin kun asunnon myynti tulee ihmiselle ajankohtaiseksi, ei talon uudelleenmaalaaminen välttämättä ole tämän tehtävälistalla ensimmäisenä. Siksi usein käy niin, että talon maalaaminen jääkin huushollin uudelle onnelliselle omistajalle. Tämä on melkoisen suuri homma, mutta monelta kantilta myös oikein mukava sellainen. Voit vaikkapa järjestää kaveriporukan kera maalaustalkoot, niin homma hoituu huomattavasti sutjakammin. Tämän lisäksi maalausprosessi on myös oiva keino halutessaan muuttaa talon ulkoista olemusta ja hieman piristää sitä. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Haluatko talostasi ehkäpä pehmeän keltaisen, taivaansinisen, hattaranpinkin tai ehkäpä vihreän tai perinteisen punaisen? Maalaamalla voit helposti muuttaa talon ulkoasua vaikka muutaman vuoden välein. Jos taas löydät täydellisen sävyn, voit ylläpitää sitä maalaamalla muutaman vuoden välein päälle uuden kerroksen haalistumien peittämiseksi. Kukaan ei myöskään estä villittelemästä ja vaikka maalaamasta kaikkia sivuja eri väreillä!