Kodin sisustaminen suomalaisten taiteilijoiden töillä

Suomalainen kuvataide on joukosta erottuvaa ja aivan omaa tyyliään. Siinä on näkynyt kautta aikojen eräänlainen melankolia ja syvällisyys. Suomalainen taide erottuu värikkäiden ja iloisten taulujen joukosta. Ei ole mikään ihme, että suomalaiset haluavat kotiinsa suomalaisten taiteilijoiden töitä. Suomessa on monia tunnettuja tauluja, joita ihmiset haalivat omiin koteihinsa. Esimerkiksi Taistelevat metsot on taulu, jota kopioidaan paljon monissa eri muodoissa. Se löytyy monen suomalaisen kodista vähintään julisteena tai ristipistotyönä. Jotkut panostavat nimenomaan tauluihin ja haluavat ostaa tunnettujen taiteilijoiden töitä. Toiset taas nauttivat pienempien taiteilijoiden tekemistä maalauksista ja haluavat niitä kotiinsa. Taulut ovatkin loistava tapa sisustaa kotia.

Suomalainen taulu sopii hyvin skandinaaviseen kotiin. Kun siis mietit kotisi sisustusta, ota huomioon, että taulut ovat huomattava osa kotia. Taulujen tulee sopia hyvin kodin yleisilmeeseen, joten pidä huoli siitä, että ostat kotiisi taulun, joka on oikeanlainen niin värimaailmaltaan kuin tunnelmaltaankin. Koska Suomessa rakennuksissa käytetään monesti rakennusmateriaalina puuta, voivat taulutkin olla silloin värimaailmaltaan ruskeita. Myös kehysten osalta voi käyttää harkintaa ja pohtia, voisivatko kehykset olla samaa väriä vaikka seinän materiaalin kanssa. Pohdi siis kokonaisuutta ja tee harkittuja valintoja, sillä kyseessä on sinun kotisi. Koti on meille kaikille se kaikkein arvokkain asia, josta emme ole valmiita tinkimään. Kodin sisustus tekee kodista omannäköisen, joten siinäkin mielessä se on tärkeässä asemassa. Kodin sisustus on osa hyvinvointiamme ja tekee meidät arjessa onnellisiksi ihmisiksi.

Taulut kuvaavat suomalaista sielunmaisemaa

Suomalaista sielunmaisemaa kuvataan monesti sanoilla melankolinen, synkkä, iloton, ilmeetön ja vakava. Se on varmasti kaikkea tuota, mutta se on myös paljon enemmän. Suomalaisten historiaan on mahtunut vaikka mitä ja se on muokannut meistä sellaisia kuin mitä olemme. Tuo kaikki näkyy myös kuvataiteessa. Suomalaiset taiteilijat, kuten esimerkiksi Pekka Halonen, osaavat kuvittaa kankaalle suomalaisen sielunmaiseman. Esimerkki Halosen öljyvärityö Niittomiehet on yksi halutuista tauluista. Se kuuluu tällä hetkellä erään henkilön yksityiskokoelmaan, mutta toki tuotakin maalausta on kopioitu runsaasti. Suomalaiset rakastavatkin tuon tyylisiä tauluja, jotka ovat rehellisiä ja kuvaavat hyvin sitä elämää, mitä Suomessa muinoin elettiin. Suomalaiset taulut sopivat myös hyvin yhteen suomalaisen sisustuksen kanssa.

Skandinaavinen sisustustyyli on värimaailmaltaan neutraali. Myös suomalaisten taiteilijoiden taulut ovat väreiltään neutraaleja eivätkä mitenkään silmiinpistäviä. Sen vuoksi suomalaisen taiteilijan työ sopiikin erinomaisesti paraatipaikalle suomalaiseen kotiin. Sinäkin voit valita kotiisi joko alkuperäisen työn tai vaikka kopion jostakin tunnetusta työstä. Suomalaisella kuvataiteella on pitkät perinteet ja joukosta löytyy monenlaisia teoksia. Sinäkin löydät siis varmasti omaan kotiisi sopivat taulut, joita katsellessasi voit tuntea iloa siitä, että olet suomalainen. Mikään ei päihitä upeaa kotimaista kuvataidetta eikä varsinkaan sitä tunnetta, mitä se saa suomalaisissa aikaan.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *